Mainos

Nuoren pojan kuolema rinteessä: Rinteen turvallisuus tutkitaan

Nuoren pojan kuolemaan johtanut rinneturma ei aiheuta muutoksia Iso-Ylläksen hiihtokeskuksen toimintaan, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Osmo Virranniemi.

Hänen mukaansa rinteiden turvallisuudessa ei ole todettu olevan puutteita.

– Tämä oli äärimmäisen surullinen ja harvinainen turma. Olen toiminut täällä yrittäjänä 30 vuotta, eikä tällaista ole aiemmin sattunut.

Etelä-Suomesta kotoisin oleva 11-vuotias poika kuoli rinteessä keskiviikkona. Pojan epäillään suistuneen rinteestä ja törmänneen lumiaitaan.

Virranniemi kertoo, että lumiaidat ovat tunturialueilla oleellinen osa rinteitä. Hänen mukaansa Iso-Ylläksellä lumiaidat ovat olleet alusta asti rinteiden reunoissa eikä niistä ole aiemmin aiheutunut vaaraa.

Onnettomuuteen ei poliisin mukaan liity rikosepäilyjä. Tapausta tutkitaan kuolemansyyn selvittämisenä.

Lapin aluehallintovirasto (avi) on aloittanut rinneturman tutkimisen. Ylitarkastaja Matti Mattasin mukaan paikallisen ympäristöterveydenhuollon tarkastaja kävi tänään tutkimassa, onko rinteiden turvallisuus ohjeiden mukainen. Tarkastajan raporttia odotellaan viimeistään ensi viikon alussa.

– Sen jälkeen katsotaan, tarvitaanko asiassa aluehallintoviranomaisen toimenpiteitä, Mattas kertoo.

Avin tutkinnasta kertoi Yle.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.