Mainos

Itä-Suomen Ideapark nousee Pieksämäelle

Kaupungin johto luonnehtii hanketta Pieksämäen merkittävimmäksi kehityssysäykseksi sitten rautatien rakentamisen.

Itä-Suomeen suunniteltu Ideapark-kauppakeskus on sijoittumassa Pieksämäelle. Kiinteistö- ja huonekaluyrittäjän Toivo Sukarin Ideapark-yhtiö on ilmoittanut, että rakentaminen alkaa jo ensi vuonna. Kauppakeskus valmistuu vuonna 2010, ja sen odotetaan synnyttävän kaupunkiin jopa yli 600 työpaikkaa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Länsi-Savo eilen.

Pieksämäen kaupunki järjestää hankkeesta tiedotustilaisuuden tiistaina. Silloin kerrotaan muun muassa hehtaarien suuruisen Ideaparkin sijoituspaikka. Kaupungin johto on luonnehtinut hanketta Pieksämäen merkittävimmäksi kehityssysäykseksi sitten rautatien rakentamisen.

Tammikuun alussa Sukari ilmoitti rakentavansa uuden Ideaparkin myös Maskuun Varsinais-Suomeen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.