Mainos

Itä-Suomen sähkökatkokset pääosin korjattu

Sähkökatkokset koettelivat pahimmillaan yli 30 000:ta taloutta Itä-Suomen läänissä. Yleisimmin katkokset jäivät enimmillään muutaman tunnin mittaisiksi. Edessä on vielä jälkikorjauksia, kun puita joudutaan raivaamaan.

Eilen puhaltaneen kovan tuulen aiheuttamat sähkökatkokset on korjattu Itä-Suomessa. Sähköttä oli iltapäivällä enää 10-20 taloutta Pohjois-Karjalassa. Pohjois-Karjalan Sähkön mukaan nämäkin viat saataneen kuntoon hetimiten.

Etelä-Savossa viimeiset keskijänniteviat Sulkavan ja Puumalan saaristoalueilla saatiin kuntoon puoleenpäivään mennessä. Pohjois-Savossa viimeiset tiedossa olevat viat korjattiin Vieremällä ja Leppävirralla.

Sähkökatkokset koettelivat pahimmillaan yli 30 000:ta taloutta Itä-Suomen läänissä. Yleisimmin katkokset jäivät enimmillään muutaman tunnin mittaisiksi. Edessä on vielä jälkikorjauksia, kun puita joudutaan raivaamaan.

Sähköyhtiöissä ei vielä tiedetä, miten paljon vahinkoja on tapahtunut kesämökeillä. Niistä tulee ilmoituksia, kun omistajat käyvät tarkastamassa tilanteen.

Myrskytuhot jäivät pääkaupunkiseudulla vähäisiksi

Talvimyräkän aiheuttamien tuhojen korjaaminen on jatkunut tänään eri puolilla Suomea. Sähköviat saatiin pääosin korjattua jo eilen illalla, mutta Kainuussa oli vielä tänään illalla sähköttä parisen sataa kotia.

llmatieteen laitoksen ennusteen mukaan uusia myrskyjä ei ole odotettavissa lähipäivinä. Jo tänä aamuna tuulet olivat maa-alueilla heikkoja. Merelläkin keskituulennopeus jäi valtaosin alle kymmeneen metriin sekunnissa, kun myrskyn aikaan tuuli puhalsi enimmillään 23-24 metriä sekunnissa.

Eilen riehunut myrskytuuli katkoi sähköjä, irrotti kattopeltejä ja kaatoi puita. Myös laivavuoroja peruttiin ja osa junista myöhästeli myrskyn takia.

Helsingin pelastuslaitoksen mukaan myrskytuhot jäivät pääkaupunkiseudulla kohtalaisen vähäisiksi. Pelastuslaitos vastaanotti sunnuntai- ja tiistai-iltapäivän välillä vajaat 40 tehtävää, joista valtaosa oli puiden kaatumisia ja kattopeltien irtoamisia.

Uhkaavin tilanne sattui Tunturikadulla, jossa kymmenien neliöiden suuruinen kattopellin pala rojahti auton päälle. Vuosaaressa puolestaan vaaraa aiheutti teräsrakenteisen palkin irtoaminen paikoiltaan palvelukeskuksen katolla.

- Henkilövahingoilta onneksi vältyttiin, pelastuslaitoksen tiedotuspäällikkö Pentti Grönroos kertoi.

Pika-alukset taas liikkeelle

Myös Suomenlahden pika-alukset palailivat keskiviikkona tavanomaiseen rytmiinsä. Helsingin satamasta kerrottiin aamulla, että laivat liikennöivät tiistain tauon jälkeen normaalisti lukuun ottamatta Linda Linea, joka peruutti yhden vuoroistaan.

Pääradan junaliikenteessä myrskyvauriot saatiin puolestaan korjattua jo edellisiltana puolen yön aikaan. Pääradan kauko- ja lähiliikenteen junat myöhästelivät myrskyn aikana enimmillään 20 minuuttia Jokelan ja Purolan välillä sattuneen sähköratavaurion takia. Lisäksi kaksi ruuhka-ajan lähiliikenteen junaa jouduttiin peruuttamaan. Keskiviikkona junat kulkivat VR:n mukaan jälleen aikataulussaan.

Osa sähkökatkoksista pitkiä

Raskas nuoskalumi ja voimakas tuuli ovat kaataneet puita ja katkoneet sähköjä Kainuussa sekä osin myös Pohjois-Pohjanmaalla. Eilen illalla alkaneita häiriötä korjattiin paikoin vielä tänään, jolloin ilman sähköjä oli parisen sataa Kainuun Energian asiakasta.

Sähkökatkokset ovat koskeneet kaikkiaan noin 11 500:aa Kainuun Energian asiakasta pääosin Kainuun länsi- ja eteläosissa. Pahin tilanne on illalla ollut Pyhännän kunnan itäosissa. Siellä ilman sähköjä on vielä 70-80 asiakasta.

Lisäksi pienjännitevikoja on vielä yksittäisissä talouksissa Kestilän, Vuolijoen ja Vaalan kuntien alueilla.

Kaikkiaan 35 keskijännitejohtoa vioittui, kun raskas nuoskalumi painoi etenkin ohuita puita johdoille. Osa vioista johtui voimakkaasta tuulesta.

Kainuun Energian verkostojohtajan Paula Ala-Nojosen mukaan tuhoalueita on tarkastettu helikopterilla koko valoisan ajan tänään. Hänen mukaansa puita näyttää olevan kaatumassa johdoille lisää. Lähipäivinä onkin paiskittava kovasti töitä, jotta nämä puut eivät aiheuta lisää sähkövikoja.

- Lunta on satanut noin 20-30 senttiä. Se on taivuttanut osin myös järeitä puita eli korjattavaa on pitkäksi aikaa, Ala-Nojonen toteaa.

Osalla Kainuun Energian asiakkaita sähkökatkot kestivät yli 12 tuntia ja joillakin yli 24 tuntia. Viimeisimpien arvioiden mukaan noin 300 asiakkaalle on luvassa korvauksia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.