Mainos

Itä-Suomessa alkaa pian kaviaarin valmistus

Suomalainen sammentuottaja Carelian Caviar aloittaa keväällä kaviaarin valmistuksen. Yhtiö rakentaa Varkauteen jalostamoa, jonka arvioidaan tuottavan jo tänä vuonna noin tonnin verran kaviaaria.

Toimitusjohtaja Markku Pättiniemen mukaan tavoitteena on kymmenen tonnin tuotanto, jolla yhtiö olisi jo hyvin merkittävä tekijä keskieurooppalaisten tuottajien joukossa.

Sammenmädin valmistuksesta odotetaan merkittävää toimialaa Itä-Suomeen. Tuotanto on käynnistymässä myös maan itäisimmässä kunnassa Ilomantsissa, jonne pääosin venäläisomisteinen Caviar Empirik rakentaa uutta sammenkasvattamoaan.

Kaviaaribisnes tuo toteutuessaan miljoonien eurojen liikevaihdon, sillä kilo kaviaaria maksaa jo tukkukaupassa tuhat euroa.

Itäsuomalaiset arvioivat, että alalle mahtuu yrittäjiä, sillä kysyntä on maailmalla tarjontaan nähden moninkertainen.

Siperiansammen lihaa Varkaudessa on tuotettu pian viiden vuoden ajan, muun muassa ravintoloille ja Venäjän rajakauppaan.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.