Mainos

Itälä: Porvareille yhteinen presidenttiehdokas

Kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä haluaa porvaripuolueiden aloittavan keskustelun yhteisestä presidenttiehdokkaasta. Hän kirjoittaa MTV:n uutisten Nettivieraana, että jo nyt pitää katsoa muutaman vuoden päähän.

- Enkä nyt naulaa kiinni omaa etenemistämme asiassa, mutta kun tulevana viikonloppuna keskusta kokoontuu ylimääräiseen puoluekokoukseensa, olisi mielenkiintoista kuulla sieltä joku signaali siitä miten he haluaisivat mennä presidentinvaaleihin, Itälä toteaa.

Itälä kirjoittaa, että puolueiden tulee määritellä riittävän ajoissa, millaisia kriteerejä yhteisen ehdokkaan pitäisi täyttää. - Toisaalta samalla sovittaisiin yhteistyömme pelisäännöistä. Muistettava on myös se, että vaikka kaikille puolueille sopiva henkilö löytyisikin, kannattajamme toimivat lopulta kuitenkin omien arvojensa mukaan. Äänestäisivätkö joukkomme siis kuitenkin muita vaihtoehtoja? Itälä kysyy.

Puheenjohtaja Itälä painottaa kirjoituksessaan, että porvaripuolueiden olisi päästävä nykyistä laajempaan ja parempaan poliittiseen yhteistyöhön. - Puolueissamme on kiistatta samoja aatevirtauksia. Kokoomuksessa, keskustassa, RKP:ssa ja kristillisillä on kaikilla joukoissaan liberaaleja yksilöllisyyttä korostavia ja myös arvokonservatiiveja, Itälä kirjoittaa. - Koen keskustelun oikeasta porvariyhteistyöstä syksynkin perusteella entistä tärkeämmäksi.

(MTV3)

Itälän kirjoitus kokonaisuudessaan
(Kymmenen uutiset 03.10.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.