Mainos

Itämeren harmaahyljekanta kasvussa

Itämeren harmaahylje- eli hallikanta on viime vuosina kasvanut. Arvio pohjautuu Ruotsin, Suomen, Venäjän ja Viron keväällä tekemiin harmaahyljelaskentoihin.

Itämerellä tavattiin vuoden 2008 laskennoissa runsaat 22 300 harmaahyljettä. Laskentojen tulos oli vain hieman suurempi kuin edellisenä vuonna, jolloin halleja laskettiin 22 000.

Laskennat eivät paljasta koko hyljekannan määrää, sillä osa hylkeistä on parhaissakin oloissa vedessä laskennan tavoittamattomissa. Laskennoissa tavoitetaan kuitenkin suurin osa kannasta. Laskennasta voidaan päätellä kannan kehityssuunta, kun se toistetaan vuosi toisensa jälkeen samalla tavalla, kerrotaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta.

Laskennat tehdään kahden viikon sisällä touko-kesäkuun vaihteessa hallien pääesiintymisalueella, jolloin hylkeet makailevat runsaslukuisimmin näkösällä luodoilla tai viimeisillä jäillä karvanvaihdon takia.

Tänä vuonna halleja nähtiin eniten Suomen merialueella ja seuraavaksi eniten Ruotsissa. Viime vuonna tilanne oli päinvastainen. Osa muutoksesta johtunee siitä,, että harmaahylkeet liikkuvat pitkiäkin matkoja.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.