Mainos

Itämeren norpan metsästystä ei sallita, hallin pyynti säilyy ennallaan

Maa- ja metsätalousministeriö on antanut asetukset harmaahylkeen eli hallin sekä Itämeren norpan metsästyksen rajoittamisesta.

Hallin sallitut metsästysmäärät ovat samat kuin viime vuonna eikä Itämeren norpan metsästystä aiemmasta esityksestä poiketen sallita.

Hallin pyyntiluvat sekä itämeren norpan vahinkoperusteiset poikkeusluvat myöntää Suomen riistakeskus, joka vastaa myös metsästyksen seurannasta.

Asetuksella sallitaan yhteensä enintään 1050 hallin metsästys kaikkien mereen rajoittuvien maakuntien alueella. Sallitut saalismäärät on kohdennettu kannanhoitoalueiden mukaan, jotka on määritelty Itämeren hyljekantojen hoitosuunnitelmassa.

Esitys muuttui: Norpan metsästystä ei sallitakaan

Ministeriö päätyi lausuntokierroksen jälkeen muuttamaan aiempaa esitystään siten, että Itämeren norpan metsästystä ei sallita. Asetuksella sallitaan ainoastaan 30 vahinkoa aiheuttavan norpan metsästys Perämerellä vahinkoperusteisella poikkeusluvalla. Nyt annettu asetus vastaa viime vuoden asetusta.

Itämeren norpan kanta on kasvanut Perämerellä tasaisesti. 1980-luvulla niitä oli 2000 ja vuonna 2013 yli 7000 yksilöä. Norppalaskentojen tulokset vaihtelevat peräkkäisinäkin vuosina. Tämä ei kuitenkaan johdu pelkästään todellisista lukumäärämuutoksista, vaan myös norppien epätasaisesta osumisesta laskentalentolinjoille. Perämeren norppakanta on kasvanut noin 4,7 prosentin vuosivauhtia.

Maa- ja metsätalousministeriö maksaa tänä vuonna ammattikalastukselle ja vesiviljelylle yhteensä 1,7 miljoonaa euroa hyljesietopalkkiota. Lisäksi ministeriö on rahoittanut hankkeita, joilla on kehitetty hylkeenkestäviä pyydyksiä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.