Mainos

Itävalta-tarkkailjat tapasivat Helsingissä

Itävallan poliittista ja ihmisoikeustilannetta tutkimaan nimitetty "kolmen viisaan" ryhmä tapasi tänään Helsingissä. Espanjan entinen ulkoministeri Marcelino Oreja ja saksalainen ihmisoikeuksiin perehtynyt lakimies Jochen Frowein saapuivat iltapäivällä Suomeen. Orejan mukaan ryhmä pitää kokoustaan iltaan saakka.

Frowein ja Oreja eivät saapuessaan halunneet kertoa sen laajemmin kokouksen asialistasta. -Koska emme ole vielä aloittaneetkaan työtämme, on mahdotonta sanoa Helsingin-kokouksen asialistasta mitään. Aiomme työskennellä lujasti kello 18 saakka, totesi Oreja saavuttuaan STT:lle.

-Minulla oli tänään mahdollisuus keskustella Froweinin kanssa ja olen puhelimitse keskustellut presidentti Martti Ahtisaaren kanssa aiemmin kokoukseen liittyvistä asioista. Nyt haemme vain ensivaikutelmia, sanoi Helsinki-Vantaan lentokentälle Froweinin kanssa saapunut Oreja. Hän kertoi lähtevänsä kotimatkalle vielä tänä ltana. -Lomasta huolimatta aiomme työskennellä myös elokuussa, Oreja lisäsi.

Frowein puolestaan arveli, että kokouksessa ehdotetaan ryhmän kokoontuvan myöhemmässä vaiheessa Itävallassa.

"Kolmen viisaan" ryhmä ei tiettävästi ole aiemmin kokoontunut Itävalta-asian tiimoilla. Lentokentälle oli suomalaisten toimittajien lisäksi kokoontunut puolisentusinaa itävaltalaistoimittajaa, jotka ihmettelivät kokouksen ympärillä vallitsevaa uutispimentoa. Presidentti Ahtisaaren avustajan Minna Järvenpään mukaan Ahtisaari oli aiemmin ilmoittanut, ettei kokoukselle haluta julkisuutta.

Euroopan ihmisoikeuskomission nimeämän "kolmen viisaan" ryhmän on määrä tuottaa raportti Itävallan ihmisoikeustilanteesta. Aiemmin oli arveltu, että ryhmä keskustelisi Helsingin-kokouksessa raportin aikataulusta ja sisällöstä. Oreja on arvioinut, että raportin valmistumiseen menee aikaa pari-kolme kuukautta.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.