Mainos

Itsemurhat jälleen lisääntymässä

Suomalaisten itsemurhat näyttävät taas yleistyvän. Itsemurhat vähenivät koko 1990-luvun ajan mutta kääntyivät naisten tilastossa nousuun kolme ja miesten tilastossa kaksi vuotta sitten, kirjoittaa aamun Helsingin Sanomat.

Toissa vuonna naiset tekivät vähemmän itsemurhia kuin huippuvuonna 2000 mutta silti enemmän kuin 1990-luvulla keskimäärin.

Kansanterveyslaitoksen professori Jouko Lönnqvist kertoo, että itsemurhaan johtaviksi tiedettyjen tekijöiden määrä on kasvanut. Viinan kulutus lähti nousuun 1995, mikä heijastuu itsemurhiin jollakin viiveellä.

Suurin itsemurhien vaaratekijä on masennus. Masennuslääkkeiden kulutuksen kasvun uskotaankin vähentävän itsemurhia tulevaisuudessa. Lääkkeitä masennukseen söi viime vuonna tuhannesta ihmisestä lähes 44, kun 1991 heitä oli vain reilut kahdeksan ja 1994 kuusitoista.

Valtaosan itsemurhista tekevät edelleen keski-ikäiset ja miehet. Vanhusten itsemurhia on Suomessa suhteellisesti vähemmän kuin useissa muissa maissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.