Mainos

Itsemurhia tehdään yhä vähemmän

Vaikka itsemurhakuolleisuus onkin laskenut, on Suomi yhä itsemurhakuolleisuuden kärkimaita.

Itsemurhien määrä on laskenut Suomessa lähes kolmanneksella 1990-luvun alun huippuvuosista. Tilastokeskuksen kuolemansyytilastojen mukaan viime vuonna Suomessa tehtiin kaikkiaan 1064 itsemurhaa, kun ennätysvuonna 1990 luku oli 1520.

Kansanterveyslaitoksen Mielenterveyden ja alkoholitutkimuksen osaston johtajan, professori Jouko Lönnqvistin mukaan lasku johtuu ennen kaikkea mielenterveysongelmien, erityisesti masennuksen hoidon paranemisesta sekä ennaltaehkäisevästä työstä.

- Suomi oli maailman ensimmäinen maa, jossa toteutettiin itsemurhien ehkäisyprojekti vuosina 1986-1996. Projektilla ei vähenemistä voi kuitenkaan kokonaan selittää, sillä itsemurhat ovat vähentyneet myös monissa muissa länsimaissa, kertoo Lönnqvist.

Vaikka itsemurhakuolleisuus onkin laskenut, on Suomi yhä itsemurhakuolleisuuden kärkimaita. Kun Suomessa tehdään keskimäärin noin 20 itsemurhaa 100 000 asukasta kohden, on koko maailman keskiarvo 16/100 000. Euroopassa on useita maita, joissa itsemurhaan kuolee alle kymmenen henkilöä sadastatuhannesta.

- Kehitys Suomessa on ollut positiivista, mutta tähän ei saa pysähtyä. Töitä on yhä tehtävä, jotta hyvä laskusuhdanne jatkuisi, sanoo Lönnqvist.

Masennus suurin riskitekijä

Viime vuonna itsemurhan teki 812 miestä ja 252 naista. Heistä työikäisiä oli 670 miestä ja 210 naista. Tilastollisesti tyypillinen itsemurhan tekijä onkin keski-ikäinen mies, jolla on ongelmia alkoholin kanssa, sosiaalisia vaikeuksia ja päättynyt parisuhde.

Maantieteellisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa itsemurhia tehdään suhteellisesti enemmän kuin Etelä- ja Länsi-Suomessa. Kuopion läänissä on aina ollut paljon itsemurhia ja lännen suomenruotsalaisten keskuudessa vähän. Jopa Helsingissä on alueellisia eroja: Itä-Helsingissä tapahtuu enemmän itsemurhia kuin Länsi-Helsingissä.

Merkittävimpiä itsetuhoisuuden riskitekijöitä ovat depressio, päihdeongelmat, muut persioonallisuushäiriöt, aiemmat itsemurhayritykset, perheen pahoinvointi ja vaikeat elämäntapahtumat. Ikääntyneillä ihmisillä itsemurhan takana on usein fyysinen sairaus.

- Jos epäilee jollakin olevan itsetuhoisia ajatuksia, niin asia on parasta ottaa avoimesti puheeksi. On yleinen harhaluulo, että itsemurhasta puhuminen lisäisi itsemurhan riskiä. Myönteinen huolenkanto, läsnäolo ja sosiaalinen tukiverkko suojaavat parhaiten. Ammattiapua kannattaa hakea, jos läheisten tuki ei näytä riittävän, kehottaa Lönnqvist.

Itsemurhan tehneiden muistopäivää vietetään sunnuntaina.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.