Mainos

Itsenäisyysjuhlinta käyntiin, mielenosoituksiin varaudutaan

Itsenäisyyspäivän vietto on virallisesti käynnistynyt aamuisella valtakunnallisella lipunnostolla Helsingin Tähtitorninmäellä. Lipunnostoperinne on lähtöisin yli 50 vuoden takaa, jolloin sen käynnisti Suomalaisuuden Liitto.

Juhlallisuudet jatkuvat erilaisilla kulkueilla, paraateilla ja kansanjuhlilla.

Helsingin tuomiokirkossa järjestettiin puoliltapäivin ekumeeninen juhlajumalanpalvelus, jonne oli kutsuttu talvisodan veteraanien edustajat.

Helsingin Hakaniementorilla on järjestetty puolestaan köyhien linnanjuhlat. Järjestelyihin ja ruoan jakoon oli ilmoittautunut viitisenkymmentä vapaaehtoista.

Tapahtuman pääjärjestäjä Heikki Hursti arvioi, että tänä vuonna paikalle saapui useita satoja ihmisisä viime vuotta enemmän. Hän arvioi, että paikalle saapui jopa 1 500 vähävaraista.Viime vuonna perinteinen juhla keräsi paikalle liki tuhat vähävaraista.

- Juhlavieraat ovat isänmaallisella mielellä. Täällä on enemmän väkeä kuin uskoinkaan, jutteli soppajonoon ihmisiä opastanut Feijo Bollström.

Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n järjestämissä juhlissa oli lihasoppatarjoilun ohella musiikkiohjelmaa, ja kotiin viemisiksi juhlavieraat saivat kassillisen ruokaa.

Itsenäisyyspäivän vietto huipentuu tuttuun tapaan Presidentinlinnan kutsuihin illalla.

Juhlallisuuksien lisäksi Helsingin poliisin tiedossa on ainakin kolme mielenosoitusta, joista suurimmaksi uumoillaan Kolmen sepän patsaalta kello 17.30 liikkeelle lähtevää Kuumotuskulkuetta. Suomen ympäristöpolitiikkaa kritisoivaan mielenosoitukseen odotetaan osallistuvan sadasta kahteensataan ihmistä. Poliisi valvoo kulkueen matkaa.

Katso Ripsa Koskinen-Papusen raportti

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.