Mainos

Ivalon maastopalo sammutettu - yksi rakennus tuhoutui

Inarin Ivalossa yöllä riehunut maastopalo on saatu sammutettua.

- Meillä oli helikopteri apuna ja vesisade hieman helpotti sammutustöitä, Lapin pelastuslaitoksen Inarin yksikön päivystävä palomestari Reino Mattus kertoo.

Pelastuslaitos arvioi palon olleen laajuudeltaan 6-7 hehtaaria. Alueella oli etupäässä hakkaamatonta talousmetsää.

Maastopalo tuhosi myös yhden vapaa-ajanasunnon. Asunnossa ei ollut palon aikaan ketään paikalla. 

Kääntyilevä tuuli lietsoi jo kertaalleen sammutetun maastopalon uudelleen palamaan, ja samalla se aiheutti rakennuksen syttymisen. Pelastuslaitos ei havainnut ajoissa palavaa rakennusta koska oli toisella puolella laajaa paloaluetta rajoittamassa paloa.

Palo sai alkunsa mökkirantaan sytytetystä nuotiosta, josta se levisi metsään ja jyrkän vaaran rinteeseen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.