Mainos

Jaakonsaari tukee Lipposta SDP:n johtoon

Kansanedustaja Liisa Jaakonsaari haluaa lopettaa spekulaatiot SDP:n tulevasta puheenjohtajasta. Jaakonsaaren mielestä pääministeri Paavo Lipposen tulee jatkaa puolueen puheenjohtajana.

SDP:n kansanedustaja Liisa Jaakonsaari haluaa laittaa pisteen SDP:n puheenjohtajaspekulaatioille. Jaakonsaari sanoo sanomalehti Kalevan haastattelussa, että puoluetta vuodesta 1993 johtaneen pääministeri Paavo Lipposen pitää jatkaa SDP:n puheenjohtajana vuoden 2002 puoluekokouksen jälkeenkin.

Jaakonsaaren mukaan SDP:ssä on käynnistynyt Lipposen johdolla oikeansuuntainen uudistumisprosessi, joka on vielä kesken. -Minä tuen Lipposta jatkamaan siksi, että hän pystyy sijoittamaan politiikan globaaliin muutokseen ja Euroopan unionin tuleviin näköaloihin, Jaakonsaari sanoo. Jaakonsaaren mukaan puheenjohtajapeli on vaarassa johtaa linjanhakuun, joka heikentäisi SDP:n asemaa hallituksessa ja politiikassa.

Johannes Koskinen myöntää puheenjohtajuuden kiinnostavuuden

Julkisuudessa SDP:n mahdollisina puheenjohtajaehdokkaina on mainittu mm. ulkoministeri Erkki Tuomioja ja oikeusministeri Johannes Koskinen. Myös kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäreen, työministeri Tarja Filatovin ja kansanedustaja Jouni Backmanin nimillä on spekuloitu. Oikeusministeri Koskinen on ainoa, joka on suoraan myöntänyt olevansa kiinnostunut puolueen puheenjohtajan paikasta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.