Mainos

Jäällä voi vielä kulkea, mutta sohjossa täytyy rämpiä

Merijäät kantavat vielä, mutta auringon sulattama lumi tekee liikkumisesta hankalaa, kertoo Ilmatieteenlaitoksen jääpalvelu. Jääasiantuntija Jouni Vainion mukaan jäällä uskaltaa vielä kulkea suuressa osassa maata, mutta esimerkiksi moottorikelkat on kuitenkin syytä jo jättää rantaan sohjoisilla etelän rannoilla.

- Aurinkoisemmat ja lämpimämmät päivät ovat tehneet etelärannikolla sitä, että jään päällä oleva lumi on taas hiukan sulanut ja jäällä on aikalailla sohjoa. Vaikka siellä on kohtuullisen kovaa jäätä alla, siellä voi olla 20-30 senttiä sohjoa. Tämä tarkoittaa sitä, että ei siellä paljon liikuta, vaikka jää paksuutensa puolesta puolesta vielä kantaisi.

Jalan jäälle jääasiantuntijan mukaan siis vielä uskaltautuu, mutta luvassa saattaa olla kovaakin rämpimistä. Reitti kannattaakin miettiä lyhyeksi ja varusteiden on syytä olla kunnossa.

- Se on turvallista siinä mielessä, että jää ei kulkijan alla petä. Mutta tämä sohjossa liikkuminen tekee sen turvattomaksi siten, että jos sohjoon jää kiinni ja siinä joutuu rämpimään, alkaa pian kylmettymään. Ei siellä mikään kesäkeli ole, ja sohjokin on noin nolla-asteista että kyllä siinä nopeasti hypotermia alkaa uhata.

Muun Suomen osalta tilanne on melko lailla samanlainen. Eniten sulakohtia löytyy lounaisrannikolta, vankinta jää on puolestaan Perämerellä.

- Lounais-Suomen alueella tilanne on aika samanlainen. Lounaissaaristossa kevät alkaa olla hyvin lähellä, siellä on salmissa isoja jäättömiä kohtia alueilla, joissa laivatkaan eivät ole liikkuneet. Vaasan saaristossa ja Perämerellä jatkuu täisi talvi, vaikka tuulet sielläkin jäitä liikuttavat: siellä missä eilen oli tiiviskin ajojääkenttä, siellä voi tänään olla jo avokohtiakin. Eli ei Perämerelläkään saa silmät kiinni liikkua.

30-senttinenkin kevätjää voi pettää alta

Jäät alkavat siis ohentua kiihtyvää vauhtia kevään edetessä ja sunnuntaikävelyt saa pikku hiljaa unohtaa. Vielä ei kuitenkaan olla siinä pisteessä, että kaikki pitäisi saada jäältä pois. Pääsiäisen lähestyessä on kuitenkin syytä muistutella taas heikoista jäistä, Vainio sanoo.

- Kyllä jäillä voi liikkua vielä tulevana viikonloppuna liikkua ja ehkä vielä seuraavanakin kun liikkuu siellä, missä edellisetkin kaverit on liikkuneet, eikä liiku samaan avantoon kuin ne edelliset. Nyt kun pääsiäinen on huhtikuun alussa moni varmaan haluaa saaressa olevalle mökilleen. Täällä etelässä tilanne voi olla se, että jos mökille pääsee, sieltä ei pääse enää maanantaina pois.

Vainio muistuttaa myös kevätjään petollisuudesta. Yksi tapa arvioida jään kestävyyttä on tarkkailla sen väriä, mutta tarpeeksi varovainen ei voi olla.

- Tässä voidaan mittatikut unohtaa pikku hiljaa kokonaan. Se mikä syksyllä on ollut 30-senttistä ja kantanut aivan hyvin, on keväällä edelleen 30-senttistä, mutta jää muuttuu puikkoiseksi ja hauraaksi ja se voi pettää kulkijan alla. Kevätjää alkaa muuttaa väriään tummemmaksi ja tumma kertoo siitä, että jäällä on vettä. Jos et ole varma, että jää kestää, älä lähde kokeilemaan. Järkeä jäälle on parempi kuin järki jäässä, jääspesialisti summaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.