Mainos

Jäänmurtajien työtaisteluun sovintoehdotus

Valtakunnansovittelija on jättänyt sovintoehdotuksen jäänmurtajien työtaisteluun. Osapuolten pitää antaa vastauksensa huomiseen puoleenpäivään mennessä.

Jäänmurtajia koskeva lakko alkoi noin kaksi viikkoa sitten.

Työntekijöiden Suomen Merimies-Unioni ja Suomen Konepäällystöliitto kiistelevät jäänmurtajayhtiö Arctia Shippingin kanssa työehdoista. Työntekijät hylkäsivät edellisen sovintoesityksen kaksi viikkoa sitten.

-Toivon, että ratkaisu löytyisi tämän sovintoehdotuksen pohjalta, valtakunnansovittelija Minna Helle sanoi.

Merimies-Unioni ja Suomen Konepäällystöliitto ovat uhanneet aloittaa jäänmurtajalakon tukemisen kiirastorstaina 2. huhtikuuta pysäyttämällä ulkomaan rahtiliikenteen.

Kuljetusalan liitoilla on keskenään "kaveria ei jätetä -sopimus". Iltapäivään mennessä liitot eivät kuitenkaan olleet saaneet Suomen Merimies-Unionilta tukipyyntöä eikä mahdollista tukea ollut käsitelty liittojen kesken.


 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.