Mainos

Jäätelökesästä tulossa mahtava

Suomessa syötiin jäätelöä viime vuonna yhteensä 69 miljoonaa litraa. Se tekee lähes 13 litraa henkeä kohden. Suomen Jäätelöteollisuus ry:n mukaan jäätelö on säilyttänyt kärkisijan suomalaisten hemmottelutuotteena talouden taantumasta huolimatta.

Puolet koko vuoden jäätelöistä syödään kesällä. Tänä vuonna on odotettavissa peräti 65 uutta jäätelöherkkua kesäkuukausille. Kesän sää vaikuttaa paljon siihen, minkälaisia jäätelöitä myydään eniten.

Suunnitteilla oleva jäätelövero uhkaa nostaa jäätelön hintaa. Valmistelussa on parhaillaan makeisveron laajennus, joka saattaa koskea myös jäätelöä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.