Mainos

Jäätteenmäki ei lähde ehdolle eduskuntavaaleihin

Keskustan europarlamentaarikko ja entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki kertoo haluavansa jatkaa työtään Euroopan parlamentissa.

Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki ei asetu ehdolle maaliskuun eduskuntavaaleissa.

Jäätteenmäki kertoo asiasta Suomenmaa-lehden kolumnissaan. Päätöksensä syyksi Jäätteenmäki sanoo halunsa jatkaa työtään Euroopan parlamentissa.

- Se on mielenkiintoista työtä, vaikka yksi europarlamentaarikko ei useinkaan voi kerskua millään sankariteoilla, Jäätteenmäki kirjoittaa.

Hänen mukaansa Suomen vaikutusmahdollisuudet unionissa ovat hyvin menneen puheenjohtajuuskauden jälkeen erinomaiset.

MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa vieraillut kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen on pettynyt Jäättenmäen päätökseen.

- Uskon, että hän olisi saanut paljon ääniä Helsingin vaalipiiristä, minne hän todennäköisesti olisi asettunut ehdokkaaksi. Toisaalta hän tekee tärkeää työtä Euroopan parlamentissa, ja Suomi sekä keskustakin tarvitsevat häntä siellä, Pekkarinen toteaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.