Mainos

Jäätteenmäki haasteiden edessä

Anneli Jäätteenmäen (kesk.) valinta pääministeriksi nosti hänet pariksi päiväksi eräänlaiseen välitilaan. Varsinainen pääministeri hän ei ole ennen torstaita, koska uutta hallitusta ei ennen sitä ole olemassa.

Hallituksen johtaminen alkaa vasta siitä hetkestä, kun presidentti on sen nimittänyt. Jäätteenmäki toimii lisäksi yhä puhemiehenä torstaihin saakka. Perustuslaista löytyy apu pulmaan, millä tittelillä häntä juuri nyt pitäisi kutsua. Jäätteenmäki on "pääministeriksi valittu".
Paavo Lipposeen (sd.) verrattuna Jäätteenmäki on varmasti hyvin erilainen pääministeri, eikä se johdu pelkästään sukupuolesta. Jäätteenmäki on jatkuvasti korostanut keskustelevaa johtamistapaa, avoimuutta ja siivoja poliittisia pöytätapoja.

Keskustassakin odotetaan mielenkiinnolla, miten tällainen toimintatapa puree tehokkuuteen pyrkivässä hallitustyöskentelyssä. Veikkailun kohteena on myös se, miten kauan pääministerin hymy kestää. Vaativa virka syö ihmistä.

Keskustalaiset kertovat, että Jäätteenmäen johtamistyyli on ollut puolueessa kaukana jyräämisestä. Se on perustunut pikemminkin hivutukseen ja suostutteluun. Tyyliero keskustan aiempaan pääministeriin Esko Ahoon on omien mukaan myös selvä.

Jäätteenmäki on jaksanut vaalikampanjoiden aikana kätellä ihmisiä marketien kulmilla, eikä ole tarvinnut suuria juhlia esiintymispaikakseen. Kuusitoista vuotta kansanedustajana on antanut sanavalmiutta ja esiintymiskykyä, mutta vaalien alla kannettiin jonkin verran huolta puheenjohtajan ns. substanssin hallinnasta.

Joka tapauksessa Jäätteenmäelle avautuu pääministerinä uudenlaisia tilanteita ainakin kansainvälisellä puolella EU-kokouksissa. Hänen ulkopoliittinen kokemuksensa on rajoittunut puolueen kansainvälisten yhteyksien hoidon lisäksi Pohjoismaiden neuvostoon ja Euroopan neuvostoon, jonka ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota korostavat periaatteet kuuluvat juristi Jäätteenmäen sanankäytön arsenaaliin. Oma lukunsa tulevat olemaan työelämän kysymykset ja suhteet ay-liikkeeseen.

Jäätteenmäki kuuluu niihin keskustalaisiin, joka oli innokkaimmin upottamassa työreformia Atlantin syvänteeseen. Epäluulo kytee silti edelleen palkansaajapuolella.

48-vuotias Anneli Jäätteenmäki on syntynyt Lapualla, mutta muutti kirjansa vaalien alla Helsinkiin. Hänestä tuli varatuomari vuonna 1980, minkä jälkeen hän suoritti ulkoministeriön kansainvälisten asiain valmennuskurssin. Jäätteenmäestä ei tullut diplomaattia, vaan Lapuan kaupungin lakimies, ministeri Eeva Kuuskosken poliittinen sihteeri ja myöhemmin keskustan eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri.

Keskustan puheenjohtajaksi hän nousi viime kesän puoluekokouksessa. Ponnahduslautana oli Esko Ahon Harvardin-matkan ajan kestänyt sijaisjohtajuus.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.