Mainos

Jäätteenmäki: Nizzan EU-kokouksesta saatava raportti eduskunnalle

Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki vaatii eduskunnalle selvitystä siitä, mitä EU:n Nizzan-huippukokouksessa on joulukuussa päätetty.

Anneli Jäätteenmäki puhuu omilleen

Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäen mukaan selvitys Nizzan kokouksen päätöksistä on tarpeen, koska kukaan ei tunnu tietävän, mistä kokouksessa todella sovittiin ja mistä ei. Jäätteenmäki perustelee vaatimustaan sillä, että tiedot päätöksistä ovat ristiriitaisia, minkä vuoksi kansalaiset kaikkialla Euroopassa ovat hämmentyneitä.

-Nizzan tuloksista tarvitaan selkeä ja konstailematon raportti eduskunnalle, Jäätteenmäki vaatii sanomalehti Pohjalaiseen kirjoittamassaan kolumnissa tänään. Hän perää hallitukselta myös kantaa siitä, vieläkö Suomen tavoitteena on pääsy EU:n ytimeen.

-Jos ei, niin millaista EU:ta Suomen hallitus tavoittelee, hän kysyy. Hän arvelee, että puheet liittovaltiosta ovat nyt korvanneet puheet kovaan ytimeen pyrkimisestä. Jäätteenmäki sanoo keskustan pitäneen EU:n kovaan ytimeen pyrkimistä alusta lähtien epäuskottavana ja halunneen "tasavertaisuutta korostavan" unionin. Nizzan kokous ei sitä hänen mukaansa edistänyt.

Jäätteenmäki sanoo, että EU:ta on uudistettava kansalaisten näkökulmasta ja nykyisen EU:n on ensin onnistuttava ennen kuin voidaan ottaa isoja uusia askeleita integraation syventämiseksi. Sivusta seuraten EU:n huippukokoukset ja niiden jälkipelit näyttävät Jäätteenmäen mielestä vain pilaavan unionin maineen kansalaisten silmissä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.