Mainos

Jäätteenmäki: Puolustuspolitiikka poliittista huutokauppaa

Keskustan varapuheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki pahoittelee puolustuspolitiikan siirtymistä parlamentaarisilta valmisteluelimiltä hallituspuolueiden käsiin. Jäätteenmäki haluaisi, että turvallisuus- ja puolustusasioissa pyrittäisiin jo valmisteluvaiheessa yhteisymmärrykseen opposition kanssa. Myös sotilaat tulisi hänen mielestään saada paremmin mukaan valmistelutyöhön.

-Suomessa on perinteisesti pyritty yksimielisyyteen valtakunnan turvallisuuteen ja maanpuolustukseen liittyvissä kysymyksissä. Näiden asioiden on katsottu olevan niin tärkeitä ja koko kansakunnalle kuuluvia, että niistä ei ole haluttu tehdä puoluepolitiikan välikappaleita. Konsensusta haettiin parlamentaarisissa valmisteluelimissä, Jäätteenmäki huomautti Rautalammilla pidetyssä maanpuolustusjuhlassa.

-Nyt tästä menettelystä on valitettavasti luovuttu. Se selittää puolustustuskeskustelumme sekavuutta. Samalla kansakunnan kannalta elintärkeisiin kysymyksiin on tullut poliittisen huutokauppatavaran makua.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.