Mainos

Jäätteenmäki syytön, Manniselle sakot

Helsingin käräjäoikeus on vapauttanut Anneli Jäätteenmäen syytteistä. Martti Manninen tuomittiin sakkoihin.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kansanedustaja Anneli Jäätteenmäen (kesk.) syytteet Irak-vuoto-oikeudenkäynnissä. Presidentin entinen neuvonantaja Martti Manninen tuomittiin maksamaan 80 päiväsakkoa virkasalaisuuden rikkomisesta.

Oikeus totesi, että pelkkä pyyntö toimittaa kiinnostavaa materiaalia ei toteuta yllytystä. Näyttöä siitä, että Jäätteenmäki olisi tahallaan taivuttanut Mannista, ei esitetty. Jäättenmäkeä syytettiin yllytyksestä tai avunannosta virkasalaisuuden rikkomiseen.

Manniselle määrätyt sakot ovat yhteensä 3 600 euroa. Käräjäoikeus perusteli rangaistusta sillä, että Manninen on ollut vastuunalaisessa tehtävässä presidentin neuvonantajana ja toiminut siinä pitkään. Mannisen menettely on ollut erityisen moitittavaa, katsoi käräjäoikeus.

Valtionsyyttäjä Jorma Äijälä oli vaatinut molemmille sakkorangaistusta. Äijälän mielestä Mannisen tuli saada kovempi rangaistus kuin Jäätteenmäen.

Arvela: Jäätteenmäki "hyvin helpottunut"

Asianajaja Aarno Arvelan mukaan hänen päämiehensä Jäätteenmäki on hyvin helpottunut Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä hylätä häntä vastaan nostetut syytteet.

Arvela soitti tiedon käräjäoikeuden päätöksestä Jäätteenmäelle. Arvela sanoi myös itse olevansa tulokseen tyytyväinen. Hänen mielestään tapauksen yleistä merkitystä on vaikea arvioida, sillä se on ollut yksittäistapaus.

Tiedotteessaan Jäättenmäki sanoo olevansa helpottunut Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä.

- Toivottavasti ratkaisu on tämän pitkän piinan päätös, Jäätteenmäki sanoi.

Hän kiitti samalla kaikkia tukijoitaan.

- Kiitän kaikkia niitä ihmisiä, jotka myötäeläen ovat tukeneet minua tämän raskaan prosessin aikana.

Wuori pettynyt perusteluihin


Martti Mannisen asianajaja Matti Wuori kertoo olevansa pettynyt Helsingin käräjäoikeuden päätöksen perusteluihin. Hänestä päätöksessä ei pohdita riittävästi asiakirjojen salassapidon perusteita eikä julkisuuden, avoimuuden ja demokraattisen yhteiskunnan suhdetta.

Wuori ei osaa vielä sanoa, valitetaanko päätöksestä hovioikeuteen.

- On mahdollista, että valitamme, mutta on aivan mahdollista, että tyydymme. Eiköhän se alkuviikosta tule päätettyä, sanoo Wuori.

Wuori kiinnittää huomiota siihen, että käräjäoikeus pitää Mannisen kertomusta Jäätteenmäen kertomusta luotettavampana. Hänestä on kuitenkin aivan oikein, ettei yllytyksestä tuomita, ellei näyttö ole todella vahva.

(MTV3-STT)

(Kymmenen uutiset 19.03.2004)

Tohtori Jukka Tarkka arvioi, että oikeudenkäynti ei juurikaan vaikuta Anneli Jäätteenmäen poliittiseen tulevaisuuteen. Jupakan poliittiset seuraukset koettiin jo viime kesänä, Tarkka sanoo.

(Uutiset klo 9.30; 19.03.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.