Mainos

Jäätteenmäki vaatii selvitystä Soneran Saksa-sijoituksista

Anneli Jäätteenmäki vaatii hallitukselta selvitystä siitä, mikä osuus liikenne- ja viestintäministeriöllä ja hallituksen sisäpiirillä oli Soneran yltiöpäisissä sijoituksissa Saksan matkapuhelinmarkkinoilla.

Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki vaatii hallitukselta selvitystä, miten Sonerassa voitiin tehdä 4,3 miljardin euron tappio yltiöpäisillä sijoituksilla Saksan matkapuhelinmarkkinoille.

Jäätteenmäen mielestä eduskunnan olisi saatava selvitys siitä, mikä osuus liikenne- ja viestintäministeriöllä ja hallituksen sisäpiirillä oli Suomen taloushistorian suurimmassa yksittäisessä investoinnissa.

Jäätteenmäki esitti vaatimuksensa tänään Etelä-Suomen Sanomissa ja Satakunnan Kansassa julkaistussa haastattelussa.

Sasi kiistää hallituksen osuuden umts-kauppoihin

Liikenne- ja viestintäministeri Kimmo Sasin mukaan hallituksella ei ollut osuutta Soneran umts-kauppoihin.

Sasi lupaa, että eduskunta saa kaikki haluamansa lisäselvitykset Soneran kahden vuoden takaisista tappiollisista sijoituksista Saksan matkapuhelinmarkkinoille.

Hänen mukaansa prosessissa ei kuitenkaan ole mitään, mikä ei olisi jo ollut julkista.

Sasi vakuuttaa, että Soneran sijoituksista päätettiin yhtiön sisällä.

Sonera kertoi eilen tehneensä 4,3 miljardin umts-sijoituksistaan alaskirjaukset, eli Saksan ja Italian markkinoille vuonna 2000 tehdyillä ns. kolmannen sukupolven toimilupasijoituksilla ei ole enää arvoa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.