Mainos

Jäätteenmäki: Varuskuntien lakkauttaminen ei vain hallituksen asia

Keskustan puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki sanoo, että varuskuntiin liittyvät kysymykset pitää käsitellä osana maanpuolustuksen kokonaisuutta. Hän valittelee, että pääministeri Paavo Lipponen otti varuskuntien lakkautumiseen kantaa yksittäisenä asiana, mikä luo epävarmuutta varuskuntiin.

-Materiaalinen varustus, kuten helikopterihankinnat, asevelvollisten määrä ja varuskuntien ylläpito liittyvät kiinteästi toisiinsa, sanoi Jäätteenmäki puolueensa Satakunnan piirin vuosikokouksessa lauantaina. Jäätteenmäen mukaan puolustusasiat olisi ollut syytä valmistella parlamentaarisessa komiteassa, jossa hallituksen lisäksi ovat oppositionkin edustajat mukana.

-Sekä valmistelussa että päätöksenteossa pitäisi pyrkiä laajaan yksimielisyyteen, totesi Jäätteenmäki.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.