Mainos

Jacob Söderman jää eläkkeelle

Jacob Söderman jää eläkkeelle Euroopan oikeusasiamiehen tehtävistä kesken toimikautensa ensi vuonna.

Jacob Söderman vetäytyy Euroopan oikeusasiamiehen tehtävistä. Söderman ilmoitti tänään jäävänsä eläkkeelle kesken toimikautensa ensi vuonna, kun hän täyttää 65 vuotta.

Söderman perustelee ratkaisuaan sillä, että hän on toiminut yhtäjaksoisesti julkisessa virassa 40 vuotta ja oikeusasiamiehenä 13 viime vuotta.

Söderman jää eläkkeelle huhtikuussa 2003. Hänen toimikautensa olisi jatkunut vuoteen 2004.

Söderman on ilmoittanut asiasta Euroopan parlamentin pääsihteerille Julian Priestleylle. Söderman toivoo, että parlamentti voisi valita hänen seuraajansa mahdollisesti jo ensi syksynä.

Söderman nimettiin Euroopan ensimmäiseksi oikeusasiamieheksi vuonna 1995. Uudelle viisivuotiskaudelle Söderman valittiin 1999.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.