Mainos

Jäihin hukkuneita tavallista enemmän viime vuonna

Hukkuneiden määrä oli viime vuonna selvästi tavanomaista korkeampi.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton keräämien ennakkotietojen viime vuonna hukkui 152 ihmistä. Heistä jäihin menehtyi 27. Vuonna 2013 jäihin hukkui 12 ja vuonna 2012 määrä oli 16.

Liiton mukaan suurin osa jäihin hukkuneista hukkui viime vuoden tammikuun ja maaliskuun välisenä ajankohtana. 

Hukkuneissa oli pilkkijöiden lisäksi retkiluistelijoita, hiihtäjiä ja eri moottoriajoneuvoilla, kuten moottorikelkoilla, jäällä liikkeellä olevia, kertoo liitto tiedotteessaan.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastus liitto muistuttaakin, että jäille tulisi lähteä vasta sitten, kun ollaan varmoja jään kantavuudesta.   

– Pitäisi varmistua, että on teräsjäätä, eli kirkasta puhdasta jäätä, olisi vähintään viisi senttiä, jos sinne menee jalkaisin. Jos jäälle menee moottoriajoneuvolla, niin toki jäiden pitäisi olla vielä paksumpia, toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen listaa.

Heinosen mukaan moottoriajoneuvolla ei kannata jäälle edes mennä ilman jäätie-merkintää. Turvavarusteet kannattaa Heinosen mukana olla aina mukana.

– Sitten pitää olla mielellään ainakin naskalit mukana ja sitten teräspäinen keppi, jolla kokeilla jään paksuutta. Myös pelastautumispuku kannattaa olla, jos paljon jäillä liikkuu. Ei välttämättä olisi huono investointi, Heinonen sanoo.

Perinteisesti hukkumisista suuri osa tapahtuu kesäkuu­kausina kesä- ja elokuun välillä. Valtaosa viime vuonna hukkuneista oli miehiä. Alle 20-vuotiaita hukkui vain kaksi.

HUKKUNEET/omkomna genom drunkning
20142013erotus
vesiliikenne/båttrafik34
31
3
uidessa/bad
28
36
-8
jäihin/genom is27
12
15
sukellus/sportdykning
4
3
1
pudonnut/fallit i6
11
-5
tuntematon syy/okänd
49
23
26
ulkomailla/utomlands45-1
YHTEENSÄ /totalt152
121
31


JAKAUMA/KK Fördelning per månad
20142013erotus
tammikuu / januari9
1
8

helmikuu / februari

918
maaliskuu / mars10
1
9
huhtikuu / april13
76
toukokuu / maj12
15-3
kesäkuu / juni1221-9
heinäkuu / juli33
25
8
elokuu / augusti22
18
4
syyskuu / september16
8
8
lokakuu / oktober 8
13
-5
marraskuu / november4
6
-2
joulukuu / december4
5
-1




MIEHIÄ / män128
101
27
NAISIA / kvinnor24
204


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.