Mainos

Jalasjärvi pyytää valtiolta apua selvitäkseen korvauksista valtiolle – 4337 e / asukas

Jalasjärven kunnan opetus- ja kulttuuriministeriölle maksettavaksi määrätty palautussumma 35 miljoonaa euroa vastaa lähes kunnan vuoden tuloja. Jalasjärvellä oli tilastokeskuksen mukaan viime vuoden lopussa 8 071 asukasta, joten laskennallisesti summa on 4 337 euroa asukasta kohden.

Jalasjärven vs. kunnanjohtaja Erkki Hirsimäki kertoo, että kunnan vuoden verotulot ovat 22 miljoonaa ja valtionosuudet 20,5 miljoonaa euroa.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Jalasjärven on palautettava opetus- ja kulttuuriministeriölle perusteetta nostettuja valtionosuuksia. Rahat myönnettiin aikanaan Jalasjärven kunnan aikuiskoulutuskeskukselle oppisopimuskoulutusta varten. Ministeriö kuitenkin katsoi, että opetuksessa oli ollut puutteita ja päätti periä varoja takaisin.

Jalasjärven vs. kunnanjohtaja Erkki Hirsimäki myöntää, että puutteellisuuksia on ollut dokumentoinnissa ja henkilökohtaistamisessa. Jalasjärven kunnan näkemyksen mukaan puutteet ovat kuitenkin kokonaissummaan nähden hyvin vähäisiä.

– Ei tässä tietenkään puhtaita pulmusia olla, mutta puutteellisuudet eivät meidän näkemyksemme mukaan ole olleet sitä luokkaa, että koko maksettu valtionosuus pitäisi periä takaisin, sanoo Hirsimäki.

Hirsimäki muistuttaa, että kunta ei voi mennä konkurssiin. Jalasjärven edustajat lähtevät neuvottelemaan ministeriöiden kanssa siitä, miten kunta pystyy jatkamaan peruspalvelujen tuottamista. Kunnassa on muutenkin jouduttu säästämään jo useamman vuoden ajan.

Jalasjärven vs. kunnanjohtaja Erkki Hirsimäki rauhoittelee kuntalaisia.

– Kyllä tästä selvitään, ei tässä ole syytä huoleen. Perustuslaki turvaa kuntalaisten peruspalvelut, sanoo Hirsimäki.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.