Mainos

Janne Niskan alainen muistelee: Tällainen oli Janne Niska

Pekkaniska oy:n viestintäpäällikkö Kaisa Huhtaniemi muistelee liikuttunena toissa yönä menehtynyttä esimiestään Janne Niskaa.

– Hän korosti aina sitä, että yritys on yhtä kuin työntekijät ja menestyy henkilökunnan ansiosta. Hän ei koskaan ottanut itselleen kredittiä mistään, sanoo Huhtaniemi.

Pekkaniska Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja, 38-vuotias Janne Niska menehtyi kotonaan toissa yönä. Kuolinsyy selviää oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa myöhemmin.

"Ystäviä huoltohallit täynnä"

Viestintäpäällikkö Kaisa Huhtaniemi kertoo Janne Niskan ottaneen hänet töihin viitisen vuotta sitten.  

–  Hänellä oli nämä yritykset ystäviä täynnä. Mekin olimme läheisiä työtovereita, sanoo Huhtaniemi nieleskellen.

– Hän oli helposti lähestyttävä ihminen, joka kulki tuolla pihalla ja huoltohalleissa henkilökunnan keskuudessa.

Janne Niska kehitti yhtiössä isänsä Pekka Niskan ideoimaa urheilubonusjärjestelmää edelleen. Yhtiön työntekijät saavat urheilusta ja raittiudesta rahabonuksia.

– Janne laajensi 170 euron bonuksen koskemaan myös muita kuin maratonjuoksua eli mukaan on otettu muun muassa soutu, hiihto ja suunnistus, sekä työpaikkapyöräily, josta maksetaan 25 senttiä per kilometri.

Lisäksi bonuksen saa, jos ei polta tupakkaa tai jos on koko vuoden juomatta alkohoholia. Huhtaniemen mukaan ketään ei erikseen kytätä.

– Bonukset perustuvat luottamukseen, ja hyvin on toiminut.

Lasten hyväntekeväisyysprojekti jäi kesken

Janne Niskalta jäi kesken myös Lastensairaalan hyväksi ideoitu hevimusiikkiprojekti. 

– Janne harrasti aktiivisesti hevimusiikkia ja hänellä oli paljon hevimusiikin piirissä vaikuttavia ystäviä. Hänellä oli suunnitelmossa tehdä Lastensairaalan hyväksi hevilevy ja konsertti, mutta nämä suunnitelmat nyt kariutuivat.

Yritysten johdon tulevaisuus auki

Janne Niskan yhtiössä toimi kolme eri yritystä:  Pekkaniska Oy, Janneniska Oy ja JN Windpower Services Oy.  Janne Niska oli perustanut isänsä Pekka Niskan jalanjäljillä Janneniska oy:n.

Kaisa Huhtaniemi kertoo yrityksen johdon miettivän nyt, miten tilanteesta jatketaan.  Yhtiön kaikkien kolmen yrityksen toiminta jatkuu ennallaan. Yhtiölle etsitään muun muassa uutta hallituksen puheenjohtajaa.

– Tiedotamme sitten kun tiedotettavaa on, sanoo Huhtaniemi uusista johtajakuvioista.

Pekkaniska Oy on henkilönostimia, nostureita ja trukkeja vuokraava ja myyvä yritys.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.