Mainos

Jari Sarasvuo: Tämä on kansanluonteemme suurin ongelma

Suomalaista työhyvinvointia voitaisiin parantaa suomalaisten elämäntapaa ja ajattelumalli muuttamalla, sanoo Trainer's Housen valmentaja Jari Sarasvuo.

Sarasvuo totesi MTV3:n Huomenta Suomessa, että työhyvinvointi on sekä työnantajan että työntekijän vastuulla. Työnantajan vastuulla on järjestää työ mielekkääksi ja merkitykselliseksi ja työntekijän vastuulla on ottaa vastuu omasta elämästään sekä kyettävä tekemään yhteistyötä muiden kanssa.

- Suomalainen on vähän änkyrä joskus. Hän palvoo omaa itsenäisyyttään, omaa tapaansa ja tyyliään. Me olemme eristäytyviä, se on kansanluonteemme suurin ongelma. Me emme kuitenkaan ole itsenäisiä, me olemme toinen toisistamme riippuvaisia. Mitä rohkeammin olemme riippuvaisia toisistamme, sitä enemmän meillä on itsellämme vapautta. Tämä pitää suomalaisten oppia.

Sarasvuon mukaan työelämää vaivaavaan masentuneisuuteen voitaisiin puuttua käyttäytymisen lisäksi myös terveellisemmällä elämäntyylillä.

- Vähän reippaampaa, vähän säännöllisempää, vähän terveellisempää elämää. Ei haittaa, jos kerran päivässä hikoilee ja hengästyy.

Jari Sarasvuo on Porissa SuomiAreenassa puhumassa työhyvinvoinnista.

(MTV3)

Katso Trainer's Housen valmentajan Jari Sarasvuon haastattelu: (Huomenta Suomi 14.7.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.