Mainos

Järjestäytynyt rikollisuus ei ole lisääntynyt

Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin erikoissuunnittelijan mukan suomalainen järjestäytynyt rikollisuus on pelkkä myytti.

Järjestäytynyt rikollisuus ei ole voimistunut Suomessa, arvioi Sanomalehti Kalevan haastattelema erikoissuunnittelija Mika Junninen Euroopan kriminaalipolitiikan instituutista.

Poliisin näkemys on, että hyvin järjestäytyneet ja johdetut ryhmät ovat uhka jopa maan sisäiselle turvallisuudelle. Asiasta väitelleen Junnisen mukaan suomalainen järjestäytynyt rikollisuus on kuitenkin pelkkä myytti.

Junnisen mukaan omiin selvityksiinsä perustuen poliisi on vaatinut ja saanut lisää valtuuksia viime vuosina. Mitkään julkiset tutkimukset eivät kuitenkaan tue väitettä järjestäytyneen rikollisuuden voimistumisesta, Junninen sanoo.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.