Mainos

Järjestöt arvostelevat Poliisihallitusta rahankeräysluvista

Järjestöt arvostelevat Poliisihallituksen toimia rahankeräyslupien myöntämisessä. Järjestöjen mukaan Poliisihallituksen tapa tulkita lakia vaikeuttaa uudenlaisten keräystapojen käyttöönottoa.

Esimerkiksi kehitysjärjestö World Vision joutui vetämään R-kioskeissa myynnissä olleet keräyslahjakorttinsa takaisin varastoihin, koska Poliisihallitus tulkitsi R-kioskin keräyksen toimeenpanijaksi.

Poliisihallituksesta kritiikki tyrmätään. Sen mukaan ongelmat uusien keräystapojen käyttämisessä ovat seurausta siitä, että lainsäädäntö ei välttämättä ole pysynyt teknologisen kehityksen perässä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.