Mainos

Järjestöt sallisivat lähikauppojen aukiolon läpi yön

Yritys kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta sai lisää pontta, kun alan työnantaja- ja työntekijäjärjestöt pääsivät tänään alustavaan sopuun siitä, miten aukioloa voitaisiin lisätä.

Jos hanke etenee järjestöjen kaavailemalla tavalla, kaupat ovat pian avoinna sunnuntaisin läpi vuoden. Pienet myymälät voisivat pitää ovensa auki läpi vuorokauden.

Järjestöjen neuvottelijoiden sopuratkaisu oli kuitenkin vaikea pala nieltäväksi työntekijäpuolella. Ammattiliitto PAMin edustajisto hyväksyi uuden aukiolomallin vasta kriittisen keskustelun jälkeen. Päätös syntyi lopulta yksimielisesti - tosin happamin saatesanoin.

Maan hallitus ottaa kantaa aukiololain muuttamiseen lähiaikoina. Asiaa valmisteleva työministeri Tarja Cronberg (vihr.) oli toivonut, että järjestöt saisivat aikaan yhteisen ehdotuksen muutoksista.

Hallitus sai nyt tukevaa selkänojaa, jos se päätyy esittämään kutakuinkin samanlaisia muutoksia aukioloihin. Pelkäksi läpihuutojutuksi asia tuskin kuitenkaan jää. Päähallituspuolue keskustan yrittäjäasiain neuvottelukunta tyrmäsi hankkeen heti tuoreeltaan. Samoin teki Suomen Yrittäjien hallitus.

Sopuratkaisun mukaan kaikki kaupat voisivat yleensä olla auki sunnuntaisin läpi vuoden, mutta ovet suljettaisiin jo kello 18. Isänpäivästä jouluun kauppaa voisi kuitenkin käydä sunnuntaisin kello 21:een asti. Juhlapyhinä ovet pysyisivät yhä kiinni.

Alle 400 neliön myymälät voisivat pitää ovet avoinna ilman rajoituksia vaikka läpi vuorokauden.

Tarjolla korotuksia vuorolisiin

Kaupan työntekijöitä hyvitetään ilta- ja yölisien korotuksilla. Marras-joulukuun sunnuntaisin kello 18:n ja 21:n välillä tehdyistä tunneista iltalisä maksetaan kaksinkertaisena. Yön työtunneilta iltalisä maksetaan 50 prosentilla korotettuna. Työntekijöille myös luvataan vähintään 22 vapaata sunnuntaita vuodessa.

PAMin puheenjohtaja Ann Selin (sd.) varoitteli edustajiston kokouksessa, että hallitus ajaa aukiolomuutokset läpi joka tapauksessa eduskunnassa. Jos liitto jää nyt hankkeesta ulos, työnantajan kanssa alustavasti sovitut palkanlisien korotukset jäävät tulematta.

- Silloin meillä ei ole sananvaltaa, Selin vetosi omiinsa.

Aukiolon lisäys ei maistunut

Edustajiston keskustelussa vastaanotto oli pääosin äärimmäisen nihkeää tai selväsanaista vastustamista. Petri Järvinen Helsingistä epäili, että palkkaneuvotteluissa on vähemmän jaettavaa, kun aukiolojen pidentäminen kasvattaa kaupan kustannuksia.

Myyjiä huolestutti myös se, mihin lapset saa sunnuntaisin päivähoitoon ja miten varmistetaan yksin kaupassa yössä työskentelevän turvallisuus.

Vastahankainen kokousväki taivuteltiin hyväksymään sopuratkaisu sillä, että tarjolla on vain huonoja vaihtoehtoja ja niistä kannattaa valita paras. Kokouksen päätöksestä voikin lukea, että aukioloaikojen laajentaminen ei oikein maistu eikä liiton mielestä sellaiselle ole tarvetta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.