Mainos

Järjestöt: Työntekijöiden ryhmähenkivakuutus suojattava verotukselta

Hallituksen ei tule kiristää työntekijöiden ryhmähenkivakuutuksen verotusta, vaativat Akava, STTK, EK ja Finanssialan Keskusliitto kannanotossaan.

Vakuutuksesta maksetaan korvauksia menehtyneen työntekijän puolisolle tai lapsille. Korvaukset ovat 35 000 euroon verovapaita.

Korvaukset ovat vaatimattomia, sillä ne eivät korkeimmillaankaan nouse yli 35 000 euron, kannanotossa todetaan. Ne kuitenkin vaikuttaisivat etenkin pienituloisiin.

Myös SAK on vaatinut verotusaikeista luopumista.

Valtiovarainministeriö on ehdottanut verovapauden poistamista veronkierron vähentämiseksi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.