Mainos

Järvien isot selät loiskuvat vielä avoimina - jäät monin paikoin petollisia

Jäät ovat vielä monin paikoin petollisen ohuita. Asiantuntijat varoittavat luottamasta lujankin näköiseen jääpeitteeseen.

Jäät siintelevät jo houkuttavina, mutta näyn edessä kannattaa olla lujana. Jäät eivät asiantuntijoiden mukaan kestä vielä läheskään koko maassa edes ihmistä saati raskaampaa painoa.

Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntija Jouni Vainio kertoo, että etenkin meren jäät voivat olla vielä hyvin heikkoja.

– Viisisenttinen teräsjää, eli lasimainen syksyllä tai alkutalvesta syntynyt häiriöttä kasvanut jää, kantaa periaatteessa kulkijan. Joissain paikoissa jäätä on nyt varmasti jo enemmänkin, mutta joissain paikoissa puolestaan paljon vähemmän.

Esimerkiksi Suomenlahden rannikolla meren jäälle meneminen ei ole Vainion mukaan vielä turvallista.

– Vaikka jää kantaa joissain paikoissa, heti vieressä voi olla paikka, jossa se ei kannakaan.

Perämerellä jää jo paksumpaa

Perämerellä rantajäät alkavat Vainion mukaan olla jo 10–30-senttisiä. Sielläkin jään kantavuus vaihtelee.

– Ensimmäiset jäät syntyivät siellä jo ensimmäisen kylmän jakson aikana joulukuun alussa. Sen jälkeen ne eivät ole välttämättä sulaneet mutta eivät vahvistuneetkaan. Jää on muuttunut todennäköisesti kohvajääksi. Sitä tarvitaan kantavuudessa vähintään kaksi kertaa enemmän kuin teräsjäätä.

Etelässä meren jäälle mielivä: Odota vielä ainakin viikko

Jos pakkaset jatkuvat ennustetun kovina eikä lunta tule lisää, jää paksuuntuu vauhdikkaasti.

– Jäälle ei kannata mennä vielä tänä viikonloppuna. Jos pakkasen jatkuvat tämmöisinä, seuraavana viikonloppuna rantajäillä voi ehkä jo liikkua, Vainio uskoo.

Järvien isot selät vieläkin vapaina

Suomen ympäristökeskuksen hydrologi Johanna Korhonen kertoo, että järvien jäät ovat Lapissa jo ainakin 40–50-senttisiä. Jää kantaa Korhosen mukaan ihmisen lähes kaikkialla muuallakin, mutta paikoin vain rannan tuntumassa. Esimerkiksi Päijänteen isot selät loiskuvat vielä avoinna.

– Ihan etelää myöten suurin osa järvistä on saanut jo jääpeitteen. Mutta kun pakkasjakso on kestänyt vasta alle viikon, eri osien erot ovat suuria. Rannan tuntumassa voi olla jäätä jo toistakymmentä senttiä, mutta pidemmällä järvien laajoilla selillä, jossa jäätyminen on tapahtunut juuri, jäätä voi olla vasta muutamia senttejä. Esimerkiksi Päijänteen isot selät ovat vielä tyystin avoinna. Varmasti nekin jäätyvät lähipäivinä, jos pakkaset pysyvät kovina ja sää on tyyni.

– Eteläsuomalainen Tuusulanjärvi on taas niin matala ja pieni, että sinne uskaltaa mennä jo kävelemään ja luistelemaan.

Etelän jää ei kestä autoa tai kelkkaa

Ajoneuvoilla jäälle menoa Korhonen ei suosittele ainakaan etelässä vielä lainkaan.

– Loppuvuosi oli hyvin vetinen, ja nytkin on paljon hyydetulvia. Jokien virtaamat ovat suuria ja joenniskoissa ja virtapaikoissa jää voi olla hyvin heikkoa verrattuna muihin talviin, jolloin veden pinnat ja virtaamat ovat olleet pienempiä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.