Mainos

Järvien leväseuranta ei lopukaan

Ympäristöhallinto ei lopetakaan järvien sinileväseurantaa, toisin kuin Suomen ympäristökeskuksesta kerrottiin toissa päivänä.

Ympäristökeskus toteaa tänään tulleessa tiedotteessaan, että viime aikojen tiedot esimerkiksi Lappeenrannan seudun jäänalaisista leväkukinnoista päinvastoin korostavat seurannan välttämättömyyttä myös jatkossa.

Ympäristökeskuksen mukaan uutisessa leväseurannan lopettamisesta oli kyse sekaannuksesta, joka liittyy laajempaan, ympäristön seurannan uudistamista koskevaan selvitystyöhön.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.