Mainos

Järvien sinileväkukinnot runsastuneet - merillä levää yhä vähän

Järvien sinileväkukinnot ovat runsastuneet hieman, kertoo Suomen ympäristökeskus. Merillä havainnot ovat edelleen vähäisiä.

Kuluneen viikon aikana sinilevää on tavattu noin 50 valtakunnallisella havaintopaikalla. Suurimmassa osassa paikkoja sinilevää on ollut vähän. Yhdellä pisteellä on rekisteröity erittäin runsas esiintymä.

Kukintojen kasvuun järvillä on todennäköisesti vaikuttanut vesien pintalämpötilojen nousu sekä tuulten heikkeneminen.

Järvien esiintymät vastaavat pitkänajan keskimääräistä sinilevätilannetta. Myös järvivesien lämpötilat ovat tavanomaiset.

Saaristomereltä, itäiseltä Suomenlahdelta ja Perämeren rannikolta on muutamia sinilevähavaintoja virallisilta rannikkoseurantapisteiltä.

Pintavesi merillä on lämpimintä Saaristomerellä ja rannikoilla, joissa on mitattu paikoin noin 20-asteista vettä. Pintavesi onkin yhtä lämmintä kuin maan etelä- ja keskiosissa järvillä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.