Mainos

Jaskaria syytetään laittomasta uhkauksesta

Kokoomuksen ex-puoluesihteeri vapautui paritus- ja pahoinpitelyepäilyistä.

Helsingin kihlakunnansyyttäjä Jouni Peräinen vahvistaa, että kokoomuksen entistä puoluesihteeriä Harri Jaskaria syytetään laittomasta uhkauksesta. Jaskarin epäillään uhkailleen entistä naisystäväänsä yksityisasunnossa Tampereella lokakuussa 2004.

Poliisi epäili Jaskaria myös virolaissyntyisen ex-naisystävänsä parituksesta, kolmesta pahoinpitelystä sekä kolmesta muusta laittomasta uhkauksesta. Syyttäjän mukaan asiassa ei ole kuitenkaan todennäköisiä syitä epäillä Jaskaria näistä rikoksista.

- Ei siinä ollut riittävää näyttöä, Peräinen sanoo.

Syyttäjä vaatii Jaskarille sakkorangaistusta. Jaskari on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Asia käsitellään aikanaan Tampereen käräjäoikeudessa.

Jaskari: Vaalikampanja alkuun tammikuussa

Harri Jaskari vahvistaa olevansa ehdolla ensi kevään eduskuntavaaleissa. Jaskari katsoo, että tuore syyttämispäätös ei estä hänen ehdokkuuttaan. Hän uskoo laitonta uhkausta koskevan syytteen kaatuvan aikanaan oikeudessa.

Jaskari toivoo, että hänen tapauksensa herättää laajempaakin keskustelua muun muassa epäiltyjen leimaamisesta.

- Tuomitaan helposti jo ennen kuin on edes saanut minkäänlaista syytettä, hän totesi STT:lle.

Hän kuvasi syyttäjän ratkaisua pitkäksi askeleeksi siihen suuntaan, että hän pystyisi palauttamaan mainettaan.

- Tämä oli välietappi siinä, mitä tavoitellaan eli totuuden saamista esille, Jaskari sanoi.

Jaskari aloittaa vaalikampanjansa tammikuussa. Myös Pirkanmaan piiri tukee Jaskarin ratkaisua.

Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen mukaan Jaskari on tervetullut jatkamaan eduskuntavaalikampanjaansa kokoomuksessa.

- Paras tuomari kaiken julkisen kohun jälkeen ovat pirkanmaalaiset äänestäjät, Katainen sanoo tiedotteessaan.

Katainen toivoo, että oikeus voi ratkaista jäljelle jääneen syytteen todenperäisyyden mahdollisimman nopeasti. Kataisen mukaan Jaskari jatkaa aiemman sovitun mukaisesti työskentelyä kokoomuksessa projektitehtävissä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.