Mainos

Jätelakiesitys korostaa kierrätystä

Hallitus on antanut uuden jätelakiesityksen eduskunnalle. Esitys korostaa jätteen hyötykäytön lisäämistä, mutta kiista yhdyskuntajätteiden käsittelystä jatkuu. Ympäristöyritysten liitto epäilee, että kuntien vastuulla suuri osa jätteistä päättyy kaatopaikoille tai sekajätteiden polttolaitoksiin.

Ainakin periaatteessa esitys uudesta jätelaista painottaa kuitenkin jätteiden hyötykäyttöä ja kierrätystä.

- Siellä missä esimerkiksi pakkausjätteelle ei keräystä ja kierrätystä juuri ole, voidaan säädösteitse velvoittaa siihen, toteaa ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk).

Kuntien rooli yhdyskuntajätteen keräilyn ja käsittelyn organisoinnissa jäytää yhä.

- Ei ole mitään takeita siitä, että mitä kunta tekee tällä jätteellä. Me pelkäämme, että jäte menee kaatopaikalle tai ehkä massapolttoon jossain tapauksissa, toteaa Sita Finlandin toimitusjohtaja Jorma Kangas.

Pelkona on myös, että kunnissa ja kuntayhtiöissä asukkaiden ääni ei kuulu ja keskittyminen vie leivän pieniltä yrityksiltä.

- Suuret yhtiöt tekee hommat. Jätteet viedään massapolttoon tai kaatopaikan penkkaan. Kierrätys loppuu ja työpaikat häviävät kunnista, ne menevät suuriin kasvukeskuksiin. Sama keskittämispolitiikka, jota on muutenkin harjoitettu, tulee myös jätehuoltoon, kommentoi yrittäjä Matti Tulla Jätekuljetus Tulla Ky:stä.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen on eri mieltä.

- Ympäristöyritysten liiton on aivan kohtuutonta väittää, että käytännössä kaikki jäte joutuisi automaattisesti poltettavaksi, hän toteaa.

(MTV3)

Katso Leea Ollikaisen juttu:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.