Mainos

Jätemaksuihin luvassa kovia korotuksia

Talojen omistajat saattavat joutua maksamaan jäteastioidensa tyhjentämisestä ensi vuonna jopa 15 prosenttia enemmän kuin tänä vuonna.

Jätealan ammattilehden Uusiouutisten mukaan polttoaineiden kallistuminen pakottaa kuljetusyrittäjät paikkaamaan kasvaneita kustannuksiaan maksujen korotuksilla.

Valtaosa korotuksista tapahtuu vuodenvaihteessa, mutta osa sopimuksista muuttuu jo syksyn aikana.

SITA Finlandin toimitusjohtaja Jorma Kangas kertoo Uusiouutisten mukaan, että tämän vuoden alussa tehty 6-10 prosentin korotus ei riitä.

- Nyt tilanne on se, että tänä syksynä on tehtävä vielä toinen suuri hinnankorotus tilanteen korjaamiseksi, Kangas sanoo.

Uusiouutiset kertoo, että myös Lassila & Tikanoja suunnittelee "hyvin merkittäviä" hintojen korotuksia. Jokainen 10 sentin nousu polttonesteiden hinnoissa tarkoittaa 1,5 miljoonan euron kustannusvaikutuksia, L&T:n toimialajohtaja Arto Nivalainen huomauttaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.