Mainos

Jätevedet vievät myös makeutusaineita vesistöihin

Ihmisten nauttimat keinotekoiset makeutusaineet sekä paperin ja tekstiilien pinnoitteiden sisältämät fluoriyhdisteet päätyvät vesistöihin puhdistettujen yhdyskuntajätevesien mukana, kertoo tuore väitöstutkimus.

Tutkimuksen mukaan kalorittomat makeutusaineet asesulfaami, sukraloosi, syklaamihappo ja sakariini eivät imeydy elimistössä käytännöllisesti katsoen lainkaan. Asesulfaami ja sukraloosi eivät myöskään hajoa jätevedenpuhdistamoilla.

Makeutusaineita käytetään paljon ja siten merkittäviä määriä niitä päätyy vesistöihin, joihin puhdistetut jätevedet lasketaan.

Kemisti Noora Perkolan Helsingin yliopistoon tekemä väitöstutkimus tarkastetaan perjantaina.   

Perkolan tutkimuksessa analysoidut vesinäytteet kerättiin vuosina 2010-2012 yhteensä 15 joesta ja kolmesta järvestä.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.