Mainos

Jätkäsaaren ja Kalasataman pilaantunutta maata aletaan puhdistaa syksyllä

Helsingin Jätkäsaaren ja Kalasataman asuinalueiden rakentaminen alkaa syksyllä. Uusien asuinalueiden maanpuhdistus- ja ruoppaustyöt maksavat vähintään 40 - 50 miljoonaa euroa. Summa voi vielä nousta, sillä puolet Kalasataman maaperästä on tutkittu vasta alustavasti.

Jätkäsaaren ja Ruoholahden yhdistävä Crusellin silta sai tällä viikolla ympäristöviranomaisten luvan. Rakentaminen aloitetaan elokuun lopussa.

Kalasatamassa työllistää erityisesti Suvilahden vanhan voima- ja kaasulaitoksen alue, jonne tulee kulttuurikeskus.

- Viimeiset alueet, mitkä Kalasatamassa asemakaavoitetaan, ovat siellä noin kymmenen vuoden päästä. Silloin alueet on tutkittu ja tiedetään myös arvio niiden kustannuksista, kertoo aluerakentamispäällikkö Kyösti Oasmaa Helsingin talous- ja suunnittelukeskuksesta.

Jätkäsaaren ja Kalasataman alueille houkutellaan kaikkiaan noin kolmeakymmentätuhatta asukasta.

(MTV3)


(Seitsemän uutiset 11.07.2008)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.