Mainos

Jättiristeilijä pääsi viimein matkaan Turusta

Maailman suurin risteilyalus Allure of the Seas lähti matkaan Turusta kohti Floridaa tänä aamuna puoli yhdeksän aikaan. Loistoristeilijän piti lähteä matkaan jo aiemmin aamulla, mutta vika potkurijärjestelmässä viivästytti lähtöä.

- Näin isossa aluksessa on ensimmäisellä matkalla aina jotain pientä, kuittasi laivalla mukana oleva Royal Caribbean -varustamon edustaja Rami Nurminen.

Matkan jännittävin kohta on Tanskan Ison-Beltin silta, jonka aukon korkeus on 65 metriä. Allure on korkeimmalta kohdaltaan 72 metriä. Aiemmin Turussa valmistettu sisaralus Oasis of the Seas alitti sillan mastot taitettuina ja savupiippu sisään vedettynä.

Aikataulun mukaan risteilijä alittaa sillan huomenna kello 16 paikallista aikaa. Nurminen ei odota vaikeuksia.

- Dramatiikkaa ovat lietsoneet tiedotusvälineet. Kyllä siitä hyvin mahdutaan.

STX:n Turun telakalla valmistunut laiva luovutettiin eilen amerikkalaiselle varustamolle.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.