Mainos

Jehovan todistajien valtakunnansali paloi Vantaalla

Vantaan poliisi epäilee Martinlaakson valtakunnansalin paloa tuhotyöksi. Palo ei ole vaatinut henkilövahinkoja.

Jehovan todistajien valtakunnansalin tulipalo on saatu sammumaan Vantaan Martinlaaksossa.

Päivystävä palopäällikkö Leif Johansson arvioi, että jälkisammutustyöt jatkuvat vielä pitkään, mahdollisesti jopa puoleenpäivään saakka.

Valtakunnansali eli seurakuntatalo syttyi tuleen ennen kello yhtä yöllä. Johanssonin mukaan tulipalo on tuhonnut seurakuntatalon kattorakenteita pahoin, ulkokatosta noin neljännes on romahtanut.

Palon pahimmassa vaiheessa puolet rakennuksen sisäkatosta oli liekeissä. Valtakunnansalin sisätilat saatiin kuitenkin pelastettua liekeiltä, mutta ne kärsivät pahoja vesivahinkoja.

Johanssonin mukaan kukaan ei vahingoittunut palossa, eikä leviämisvaaraa ollut, koska valtakunnansali sijaitsee laajalla tontilla. Läheisten talojen asukkaita ei tarvinnut evakuoida, vaikka tulipalosta syntyikin aluksi melko paljon savua.

Pelastuslaitoksen mukaan palo saatiin hallintaan noin kello kaksi. Pelastuslaitos sai ilmoituksen tulipalosta hieman ennen kello yhtä, kun Hämeenlinnanväylää ajaneen ambulanssin kuljettaja havaitsi palon. Paloa oli sammuttamassa 11 paloyksikköä.

Vantaan poliisi epäilee paloa tuhotyöksi, koska se on saanut alkunsa rakennuksen ovisyvennyksestä. Komisario Juha Juurinen Vantaan poliisista sanoi, että mitään vaihtoehtoja ei kuitenkaan suljeta pois. Poliisin tutkimuksia palopaikalla häiritsi se, että Jehovan todistajat aloittivat siivoustyöt seurakuntatalolla tutkimuksien ollessa vielä kesken.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.