Mainos

Jo 15 astetta voi olla vanhukselle liikaa

Kuumuuden terveyshaittoja pyritään ehkäisemään uusilla ohjeistuksilla. Kaksi edellistä kuumaa kesää tappoivat satoja suomalaisia ja osoittivat, että suomalaiset eivät osaa suojautua lämmöltä.

Terveyshaitat alkavat yleistyä jo 20 asteen jälkeen. Lämpö lisää kuolleisuutta keskimäärin 180 tapauksella vuodessa. Kuumimpina kesinä kuolleisuus voi nousta jopa 900:aan.

-Kuumakuolemia voidaan vähentää opettamalla ihmisille, kuinka lämmön haittoja voi ehkäistä. Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa kuumakuolleisuus on romahtanut maanlaajuisten toimien seurauksena, kertoo professori Juhani Hassi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä.

Ohjeita suojautumiseen saa sairaanhoitopiirin nettisivustolta.

Suomalaisilla on tutkimuksen mukaan runsaasti lämpöön liittyviä oireita.

-Näitä ovat toimintakyvyn heikkeneminen, väsyminen, janon tunne ja unenlaadun heikkeneminen, kertoo tutkija Tiina Ikäheimo Oulun yliopistosta.

Helteellä lisääntyvät myös sydäninfarktit, aivoverenkierron häiriöt ja hengityselinsairaudet.

Lämmönsietokyky heikkenee iän myötä.

-25-vuotiaat alkavat tuntea olonsa epämukavaksi 23 asteen jälkeen, mutta 75-vuotiaat jo 15 asteessa, Hassi toteaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.