Mainos

Jo neljäs kansanedustaja kanteli Hesarin ahdistelujutusta

Julkisen sanan neuvosto JSN on saanut myös kansanedustaja Mika Lintilän (kesk.) kantelun Helsingin Sanomien ahdistelujutusta.

Lehden artikkelissa käsiteltiin seksuaalista häirintää eduskunnassa, ja siinä mainittiin nimeltä joukko kansanedustajia. Juttu perustui nimettömiin lähteisiin. Artikkelissa mainituille kansanedustajille annettiin mahdollisuus kommentoida syytöksiä. Juttu julkaistiin tammikuun lopussa.

Aiemmin JSN:lle ovat kannelleet kansanedustajat Esa Lahtela (sd.), Tero Rönni (sd.) ja Pekka Vilkuna (kesk.).Kaikki neljä katsovat tulleensa leimatuksi, koska jutussa annetaan väärä kuva heidän toiminnastaan.

Poliisin tutkittavaksi jutun ovat vieneet Lauri Oinonen (kesk.) ja Lyly Rajala (kok.). JSN ei käsittele asioita, joita samaan aikaan yritetään viedä oikeusprosessiin.

Kokoomuksen Tapani Mäkinen sanoi ratkaisevansa viikonlopun aikana, viekö hän asian Julkisen sanan neuvostoon. Poliisitutkintaan hän ei juttua vie.

JSN käsittelee kansanedustajien kanteluita ensi torstaina. Ratkaisut julkistetaan mahdollisesti jo samana päivänä.

Julkisen sanan neuvosto on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama elin, jonka tehtävänä on tulkita hyvää journalistista tapaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.