Mainos

Joensuussa paljastui paritusrikossarja

Paritusrikoksista epäiltyjä on kaikkiaan 12. Päätekijöiksi epäillään kahta Joensuussa asuvaa venäläismiestä ja yhtä Helsingissä asuvaa virolaisnaista.

Laajan paritusrikossarjan esitutkinta on valmistumassa keskusrikospoliisissa.

Kyseessä on Joensuussa toiminut kansainvälinen rikollisliiga. Jutussa on kolme päätekijää, joita epäillään törkeästä parituksesta, sekä useita muita epäiltyjä. Paritusrinki ehti toimia neljän vuoden ajan.

Jutun varsinaiseksi päätekijäksi epäilty 40-vuotias venäläismies oli juuri poistumassa Joensuun Rantakylässä sijaitsevasta asunnosta prostituoidulta saamiensa rahojen kanssa, kun poliisi otti hänet kiinni. Samana yönä tehtiin kotietsinnät kahteen muuhun asuntoon ja pidätettiin toinen paritusringin pääepäillyistä, 24-vuotias venäläismies. Molemmat miehet asuvat Joensuussa.

Prostituoidut ovat olleet joko virolaisia tai venäläisiä täysi-ikäisiä naisia. Lapsiprostituutiota, naiskauppaa tai pakottamista ei tutkinnassa ole ilmennyt.

Kolmas pääepäilty on virolainen Helsingissä asuva nainen, joka toimi organisaatiossa puhelunvälittäjänä ja hoiti lehti-ilmoittelun. Poliisin selvityksen mukaan parittajat laittoivat vuosina 2001-2004 lehteen lähes päivittäin rivi-ilmoituksen päiväkahviseurasta.

Juttukokonaisuudessa on kuulusteltu todistajina Suomessa, Venäjällä ja Virossa 37 henkilöä, muun muassa prostituoituja, heitä kuljettaneita henkilöitä, pankkitoimihenkilöitä ja prostituoitujen asiakkaita. Paritusrikoksista epäiltyjä on kaikkiaan 12. Kolmen pääepäillyn lisäksi yhdeksää muuta henkilöä epäillään parituksesta ja siihen osallisuudesta. Näiden henkilöiden epäillään luovuttaneen hallinnassaan olleita asuntoja parittajille tai muuten avustaneen paritusrikosten teossa.

Tutkinnan aikana ovat kolme pääepäiltyä olleet vangittuina. 40-vuotiaan miehen vankeus jatkuu edelleen. Paritusrikoksilla on laskettu saadun vähintään 500 000 euron rikoshyöty. Poliisi ja ulosottoviranomaiset ovat valtion saatavien turvaamiseksi takavarikoineet pääepäiltyjen henkilöautot ja muuta omaisuutta noin 120 000 euron arvosta.

Jutun esitutkinta valmistuu lähipäivinä, minkä jälkeen asia siirretään syyttäjälle syyteharkintaan.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.