Mainos

Joensuussa pelätään Abloy-palon vaikutuksia

Abloyn lukkotehtaan tulipalon ympäristöriskit huolestuttavat joensuulaisia.

Viranomaisille on tullut runsaasti kyselyjä savukaasujen ja sammutusvesien aiheuttamista terveyshaitoista. Tehtaan ympäristöstä on löytynyt raskasmetalleja ja kemikaalien arvioidaan valuneen sammutusvesien mukana laajalle alueelle. Eniten viranomaisia huolestuttavat palon alkuvaiheen savukaasut, kuten syaanivety.

- Tavallaan ne terveyteen liittyvät asiat on ollut ensi vaiheessa suurin kysymys. Totta kai riskiä voi olla myös vesistöjenkin kautta, mutta kyllä sitä voi pitää ainakin tässä vaiheessa arvioituna vähäisempänä kuin mahdollinen ilman kautta tullut. Mutta senkin arviointi on sitten, kun kaikki asiat ja tiedot on selvillä, kertoo limnologi Paula Mononen Pohjois-Karjan ympäristökeskuksesta.

Tulipalo tuhosi perjantaina Joensuussa Abloyn tehtaan pintakäsittelyosaston kokonaan. Suurpaloa oli sammuttamassa noin sata palomiestä. Tehtaassa käytettävien kemikaalien ja sankan savunmuodostuksen vuoksi alueen asukkaita kehotettiin pysymään sisätiloissa.

(MTV3)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.