Mainos

Joka kolmas kunta pohtii verojen korottamista

Joka kolmas Suomen kunta suunnittelee kunnallisveroprosentin korottamista.

Liki kolmasosa Suomen kunnista harkitsee kunnallisveroprosentin korottamista ensi vuonna. Ylen TV-uutisten kyselyyn vastanneista 212 kunnasta 63 suunnittelee verotuksen tiukentamista. Suomessa on tällä hetkellä 432 kuntaa.

Korottajien joukossa ovat pääkaupunkiseudun kunnat Kerava, Lohja ja Nurmijärvi. Myös Lahti miettii veroprosentin nostamista 19,75 prosenttiin nykyisestä 19 prosentista. Suurin osa korotuspaineen alla olevista kunnista on alle 6 000 asukkaan kuntia.

Kyselyyn vastanneista kunnista 60 prosenttia arvioi, että kunnan veroprosentti pysyy samana ensi vuonna. Ylen kyselyyn vastasivat kunnan- ja kaupunginjohtajat. Useissa kunnissa ensi vuoden budjetin käsittely on yhä kesken.

Kuntaliitto arvioi elokuussa, että viidesosa kunnista pohtii kunnallisveron nostamista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.