Mainos

Joka kymmenes lapsi kasvaa päihdeperheessä

A-klinikkasäätiön mukaan kyseessä on yleinen kansanterveysongelma, joka tarvitsee kansallisen ohjelman.

Joka kymmenes suomalainen on kasvanut perheessä, jossa on päihdeongelma, selviää A-klinikkasäätiön tutkimuksesta.

Päihdeongelmaisessa perheessä elämisessä korostuvat turvattomuuden, pelon ja yksinäisyyden tunteet. Monet lasten kokemista haitoista ovat seuranneet heitä aikuisuuteen asti.

Tutkimuksen mukaan yli 100 000 lasta kärsii ja saa haittoja vanhempien liiallisesta päihteiden käytöstä. Lisäksi 400 000 aikuisella on muistoja vanhempien päihdeongelmista, ja iso osa heistä kärsii myös haitoista.

A-klinikkasäätiön mukaan kyseessä on yleinen kansanterveysongelma, joka tarvitsee kansallisen ohjelman.

Tutkimuksen otos on 1 005 yli 15-vuotta täyttänyttä suomalaista. Kysely tehtiin viime keväänä.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.