Mainos

Joka toinen tukee EU:n puolustuspolitiikkaa

EU:n yhteinen puolustuspolitiikkaa saa suomalaisilta vähemmän kannatusta kuin muilta eu-kansalaisilta.

Joka toinen suomalainen kannattaa yhteistä Euroopan unionin puolustuspolitiikkaa, ilmenee Eurobarometrin mielipidetiedustelusta. Myös vastustajien määrä on korkea, 38 prosenttia.

EU-maiden keskimääräinen kannatus on 71 prosenttia.

EU-maissa Suomea vähäisempi kannatus on vain Irlannissa, missä 46 prosenttia kansalaista hyväksyy yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan. Suomessa tukijoita on 49 prosenttia.

Vastanneista 13 prosenttia ei osannut ilmaista kantaansa.

Kaikissa muissa jäsenvaltioissa yli puolet vastanneista tukee yhteistä puolustuspolitiikkaa. Kannatuksen keskiarvo on peräti 71 prosenttia, kun vastustajia on 17 prosenttia. Eniten kannatusta on Luxemburgissa, Italiassa ja Kreikassa, joissa tukijoita on yli 80 prosenttia vastaajista. Hollannissa, Saksassa, Espanjassa, Belgiassa ja Ranskassa kolme neljästä on yhteisen puolustuspolitiikan kannalla.

Epäilevimpiä ovat odotetusti Suomen kaltaiset liittoutumattomat jäsenmaat. Suomen ohella myös Ruotsissa 38 prosenttia kansalaisista suhtautuu asiaan kielteisesti. Myös Itävallassa, Tanskassa ja Irlannissa noin joka kolmas on vastaan.

Myös Britanniassa suhtautuminen jakautuu: joka toinen kannattaa ja joka neljäs vastustaa yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa.

EU:n tulevaisuuskonventin puheenjohtaja Valery Giscard d'Estaing on lähettänyt kyselyn tuloksista kirjeen kaikille 105 konventin jäsenelle. Ranskalainen Giscard ajaa innokkaasti yhteistä puolustusta, ja konventin puheenjohtajiston antamassa esityksessä EU:n puolustusta ehdotetaan tiivistettäväksi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.