Mainos

Joka viides Puolustusvoimien naistyöntekijä kokenut häirintää

Puolustusvoimien naistyöntekijöistä noin joka viides on kokenut työssään kiusaamista tai häirintää, kertoo tiistaina julkistettu raportti.

Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen tasa-arvokyselyyn vastasi viime keväänä noin 8 000 Puolustusvoimien työntekijää. Vastausprosentti oli 54.

Naisvastaajista 21 prosenttia kertoi kohdanneensa kiusaamista työurallaan. Häirintää oli kokenut 17 prosenttia naisista. Kyselyyn vastanneista miehistä kiusaamista oli kokenut kahdeksan prosenttia ja häirintää viisi prosenttia.

Puolustusvoimien tasa-arvo huolettaa haastateltuja naisasiantuntijoita enemmän kuin muita henkilöstöryhmiä. Naisista 70 prosenttia ja miehistä 80 prosenttia oli kuitenkin sitä mieltä, että heidän työyhteisönsä yhteishenki on hyvä.

Pääesikunnan mukaan kyselyn tulokset näyttävät samansuuntaisilta kuin muillakin suomalaisilla työpaikoilla.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.